MESK URBAANI UNELMA

Yhteiset unelmat vahvistuivat uutena vuotena

Rakas rukous 2008 -teemavuoden avasi 25 johtajaa ja edustajaa eri kristillisistä taustayhteisöistä. (Kuva Seppo Haavisto)
Unelma Suomesta -tapahtuma yleisömenestys

3.1.2008 - Unelma Suomesta -tapahtuma kokosi uuden vuoden aattona yli 8000 lasta, nuorta ja aikuista etsimään Jumalan unelmia. Vuoteen 2008 lähdettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksesta sitoutuen rukoilemaan, että unelmat toteutuisivat.



Tapahtuman alkajaisiksi kuultiin Kukkii koko maa -Jippiikiertueen  päätöskonsertti, jossa lauloi 350 lasta ja nuorta. Konsertin päätteeksi Jippii-työ palkittiin Vuoden evankelioimisteko 2007 -tunnustuksella, jonka yllättyneinä ottivat vastaan Outi Rossi ja Lasse Heikkilä.

Yksi illan kohokohdista oli Rakas rukous 2008 -teemvuoden avajaiset. Yhteensä 25 johtajaa ja edustajaa eri kristillisistä yhteisöistä evankelisluterilaisesta kirkosta uusiin itsenäisiin seurakuntiin sekä Vapaakirkosta ja helluntailiikkeestä Pelastusarmeijaan ja Suomen luterilaiseen evankeliumiyhdistykseen avasi rukousvuoden lukemalla rukoukseen liittyviä raamatunkohtia. Ruotsinkielisen väestön ja maahanmuuttajien edustajat lukivat tekstinsä ruotsiksi ja twiksi. Lopuksi koko monituhatpäinen väki polvistui johtajien johdolla rukoilemaan Isä Meidän -rukouksen.

E4-koordinaattori Maarit Eronen luetteli rukousvuoden tavoitteiksi vahvistaa rukousta Suomen, seurakuntien ja sanoman leviämisen puolesta. Tätä tukee ”Suomi rukoilee kello 12” -aloite, joka haastaa kristittyjä rukoilemaan päivittäin maamme puolesta.

Unelmia Suomesta käsiteltiin myös eri asiantuntijoiden talk showssa ja lukuisissa puheenvuoroissa. Paikallisseurakuntien tervetulotoivotuksessa pastorit Kari Kähäri Vapaakirkkoseurakunnasta ja Jarmo Makkonen helluntaiseurakunnasta sekä piispa Juha Pihkala kertoivat omista unelmistaan mukanaan tuomansa esineen avulla.

Kristittyjen yhteisessä juhlassa oli ohjelmavastuullisia jopa 50 eri kristillisestä seurakunnasta ja muusta taustayhteisöstä. Erilaisia kulttuureja edustivat myös artistit ja bändit kuten HB, Bass’n’Helen, Viktor Klimenko ja Nina Åström. Nuoret, lapset ja aikuiset sekoittuivat ilahduttavasti sekä ohjelman tekijöinä että seuraajina. Lapset ja varhaisnuoret juhlivat myös omissa tapahtumissaan.

Tapahtumaan osallistuttiin laajasti eri puolilta Suomea, mistä osoituksena parkkipaikalla oli 52 linja-autoa ja 2000 henkilöautoa. Tapahtuman takana olivat Maailman evankelioimisen Suomen Keskus (MESK), sen yhteydessä toimiva E4-tiimi sekä Tampereen seurakunnat.