MESK URBAANI UNELMA

Unelma Suomesta -tapahtuma Tampereella

Uuden vuoden tapahtuma vahvistaa kristittyjen yhteisrintamaa
31.10.07 -- Unelma Suomesta -uuden vuoden tapahtuma kokoaa laajasti Suomen kristittyjä yhteen. Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Pirkkahallissa 31.12. järjestettävän juhlan takana on Maailman evankelioimisen Suomen keskus (MESK), sen yhteydessä toimiva E4-tiimi sekä Tampereen seurakunnat.



- Tavoitteena on vahvistaa kristittyjen yhteistä ääntä Suomessa. Se mikä meitä yhdistää on moninkertaisesti enemmän kuin se, mikä erottaa. Meillä on sama huoli Suomesta ja sama tehtävä: kertoa miten usko Jeesukseen pelastaa. Toivon että Pirkkahallissa voimme löytää yhteisiä unelmia Suomesta, juhlia yhdessä ja myös voittaa ennakkoluuloja toisiamme kohtaan, E4-tiimijohtaja, pastori Jussi Miettinen toteaa.

Tapahtuman aloittaa Kukkii koko maa -Jippii-kiertueen päätöskonsertti klo 15 ja päättää Mega Praise -konsertti klo 02. Illan aikana unelmoidaan Suomesta muun muassa  talk showssa, kristillisten lehtien yhteisesiintymisessä ja Rakas rukous -teemavuoden 2008 avajaisissa. Tapahtumassa on puheiden ja opetusten lisäksi runsaasti musiikkia. Pirkkahallissa konsertoivat mm. Nina Åström, Viktor Klimenko, Plastic, Bass’n’Helen ja HB.

Mukana unelmoimassa ovat mm, Sari Essayah, Kari Hakala, Ilkka Halava, Lasse Heikkilä, Juha Heinonen, Pirkko Jalovaara, Eero Junkkaala, Martti Kallionpää, Matti Kari, Markku Koivisto, Rauno Kokkola, Kari Kähäri, Antero Laukkanen, Kalevi Lehtinen, Jarmo Makkonen, Hannu Nyman, Martti Ojares, Juha Pihkala, Olavi Rintala, Outi Rossi, Kirsi Rostamo, Riku Rinne, Timo Rämä, Päivi Räsänen, Tapani Suonto ja Markku Vuorinen.

- Haluamme rohkaista kristittyjä rukoilemaan ja paastoamaan aaton aattona Jumalan unelmien toteutumisen ja samalla Unelma Suomesta -tapahtuman puolesta, vetoaa Jussi Miettinen.

Tapahtumaan on vapaa pääsy. Lasten tapahtuma alkaa klo 17 Jippii-konsertin jälkeen. Lisätiedot netistä:

Lisätietoja:
E4-tiiminjohtaja Jussi Miettinen, , 050-373 9341
E4-koordinaattori Maarit Eronen, , 050-447 0860
Tapahtumakoordinaattori Riku Rinne, , 0400-989 933