MESK URBAANI UNELMA

Rohkean naisen näystä tuli totta

16.12.04 -- Kirsi Rostamo yritti saada monia tahoja innostumaan kristillisen paikallisradion perustamisesta. Lopulta hän teki sen itse. Radio Dei on toiminut kuusi vuotta ja on kasvanut lähes valtakunnalliseksi.


Kun Kirsi Rostamo pyöritti omaa atk-alan yritystään, hänen mielessään pyöri myös häntä itseään suurempi näky. Aikanaan Rostamo oli vaikeaa ihmissuhdekriisiä läpikäydessään osunut Tuomasmessuun ja löytänyt avun. Sen jälkeen hän ei päässyt eroon ajatuksesta, että pääkaupunkiseudulle olisi perustettava kristillinen paikallisradio. Sen tulisi pitää tarjolla kristinuskon vastauksia niidenkin löydettäväksi, jotka eivät tule avanneeksi kirkon ovia.

- Yritin usean vuoden ajan saada kirkkoa ja muita seurakuntia innostumaan ajatuksesta. Sitten loppui aika. Helsingissä alettiin jakaa viimeisiä senaikaisia analogisia radiotaajuuksia, ja tajusin, että minun on joko haudattava näkyni tai laitettava itseni ja omaisuuteni likoon.

Kirsi Rostamo perusti Radio Dein vuonna 1997. Nimi on latinaa ja tarkoittaa ’Jumalan säteily’. Hänellä oli aloittaessaan itsensä lisäksi yksi työntekijä ja neljä yhteistyökumppania. Ensimmäisen vuoden tappio oli 500 000 markkaa. Kirsi jatkoi, laittoi kaiken omaisuutensa Radio Deihin, eikä nostanut itse lainkaan palkkaa. Pikkuhiljaa yhteistyökumppaneita alkoi tulla enemmän, vakituisen henkilöstön määrää saatettiin lisätä ja mukaan tuli myös kasvava joukko vapaaehtoisia hoitamaan erilaisia tehtäviä. Silti meni vielä kolme vuotta ennen kuin Radio Dei selvisi ensimmäisen kerran toimintavuodesta ilman tappiota.

Kuusi vuotta myöhemmin Radio Dein kuuluvuusalue ulottuu Helsingistä Napapiirille. Alueella asuu 3,2 miljoonaa suomalaista. Taloustutkimuksen syksyllä tekemän tutkimuksen mukaan 46 % pääkaupunkiseudun asukkaista kuuntelee Radio Deitä ainakin satunnaisesti. Luku kasvaa, kun mennään kauemmaksi eteläisimmästä Suomesta. Viikoittain Radio Deillä on vakituisia kuuntelijoita 190 000 koko kuuluvuusalueellaan.

- Näkyni alkaa toteutua. Ihmiset ovat löytäneet meidät. Satunnaisten kuuntelijoiden määrä oli vielä vuosi sitten 25 % suomalaisista ja nyt se on lähes kaksinkertainen, Kirsi Rostamo sanoo.

- Meillä on kaikki se ohjelmatarjonta, mikä radioilla yleensäkin: puheohjelmia, makasiineja, musiikkia, henkilöhaastatteluja, uutisia ja kilpailuja. Muihin kaupallisiin radioihin verrattuna meillä on kuitenkin enemmän toimitettua puheohjelmaa. Tarjoamme ihmisille tiedon ja viihteen lisäksi kristillisen vastauksen elämän kysymyksiin ja ongelmiin.

Suomessa on tällä hetkellä paljon hengellistä etsintää. Trenditutkimuksissa hengellisyys on noussut muutaman viime vuoden aikana kohti kärkisijoja. Kysyntä näkyy myös esimerkiksi kirjakauppojen hengellisten kirjojen myyntiluvuissa.

Tähän hengellisyyden etsintään pyritään löytämään välineitä Suomen Evankelioimiskongressissa tammikuun 21.-25. 2004. Radio Dein toimitusjohtaja Kirsi Rostamo on kongressin Media-strategiapajan vetäjä. Suomen Evankelioimiskongressi etsii tapoja, joilla kertoa kristinuskon sanoma tämän päivän suomalaisille. Media-pajassa hahmotetaan, millaisessa mediamaailmassa Suomessa eletään ja minkälaisia välineitä se tarjoaa kristinuskon vastausten välittämiseksi suomalaisille vuonna 2004.

Suomen Evankeliomiskongressi, E4, järjestetään Espoon Dipolissa 21. - 25.1.2004. Ensimmäinen vastaavanlainen kokoontuminen järjestettiin v. 1973. Kongressin takana on käytännöllisesti katsoen kaikki kristilliset tahot, mutta sen virallisena järjestäjänä on MESK eli Maailman evankelioimisen Suomen keskus.

Hakulomakkeita saa seurakunnista ja internetistä osoitteesta www.evankelioi.net. Viimeiset paikat ovat jaossa. Kiinnostuneita rohkaistaan hakemaan heti. Osallistumismaksu on 100 e ja opiskelijoille 75 e. Lisätietoja saa myös E4 -toimistosta (09) 5868 7774 tai osoitteesta .

Kuvatekstit:
1. Löydettyään omaan kriisiinsä avun Jumalalta Kirsi Rostamo perusti Radio Dein, jotta apu olisi tarjolla muillekin.

2. Kirsi Rostamo laittoi omaisuutensa likoon ja perusti tänä vuonna kuusi vuotta täyttäneen Radio Dein.

Lisätietoja E4 -kongressista:
Maarit Eronen, E4 tiedottja, , 050-447 0860
Arto Valkeapää, E4 pääsihteeri, .fi, 0400-641 894