MESK URBAANI UNELMA

Teologit tukevat Suomen Evankelioimiskongressia

Tavoittava työ keskusteluttaa luterilaisia

3.12.03 -- Noin 150 osallistujan vahvuisessa Suomen ev.lut. kirkon kirkkohallituksen evankelioimistyön toimikunnan järjestämässä Evankelioimisen teologian seminaarissa 26.-27.11. pohdittiin sekä kirkon että sen jäsenten vastuuta tavoittavassa työssä. Tapahtuman tavoitteena oli tukea 21.-25.1.2004 järjestettävää Suomen Evankelioimiskongressia (E4).


- Haluamme tukea kongressia ja nostaa kysymyksiä, joita pidämme tärkeinä evankelioimisen kannalta, totesi dosentti Risto Ahonen, ev.lut kirkon evankelioimistyön toimikunnasta. Hänen määritelmänsä mukaan evankeliointi on uskon jakamista, sitä että nälkäinen kertoo toiselle nälkäiselle, mistä löytyy leipää.

Lahden seurakuntayhtymän kurssikeskuksessa Siikaniemessä pidetyssä seminaarissa avainkysymykseksi muodostui, miten saadaan yhteys tämän ajan ihmisiin. Sitä pohdittiin mm. suomalaisen luterilaisen perinteen hyödyntämisen näkökulmasta; esimerkiksi miten toimituskeskusteluja voitaisiin käydä tavoitteellisesti, aidosti ja ihmisten ehdoilla.

Seminaarin toisena tärkeänä sisältönä oli tämän ajan yhteiskunnan analysointi Kirkon tutkimuskeskuksen johtajan Kimmo Kääriäisen tutkimuksen Gallup Ecclesiastican julkistamisen myötä. Tutkimus pyrki kartoittamaan suomalaisen yhteiskunnan ja postmodernin kuulttuurin haastetta luterilaiselle kirkolle.

Yhdeksi keskeiseksi trendiksi nousi muuttoliike. Vuosittain jopa 350 000 suomalaista muuttaa uuteen seurakuntaan. Varsinkin pieniltä paikkakunnilta kaupunkeihin muuttavien on vaikea löytää tietään paikallisseurakunnan yhteyteen. Kaikilla on tarve kuulua johonkin pienyhteisöön; miten seurakunnat voisivat tulla sellaisiksi, että ne vastaisivat tähän ihmisten perustarpeeseen?

Luterilaisen kirkon yhtenä ongelmana nähdään yleisesti jäsenten sitoutumattomuus. Kirkkohallituksen kansliapäällikkö kirkkoneuvos Seppo Häkkisen mielestä sitoutuminen ja evankelioiminen liittyvät läheisesti yhteen.

- Mitä vahvemmin ihminen löytää tiensä seurakuntaan ja sitoutuu Kristukseen, sitä vahvemmin hän myös sitoutuu kaikkeen seurakunnan elämään, Häkkinen totesi.

Usko leviää tehokkaimmin rivikristittyjen kautta

Seminaarissa korostui myös ruohonjuuritason evankelioimisen ja uskon arjessa todeksi elämisen merkitys. Risto Ahonen kiinnitti huomiota siihen, että usko leviää nopeimmin tavallisten rivikristittyjen kautta. Silloin on yleensä koko persoona mukana ja todistus aito, hän painotti.

Kehittämisjohtaja, dosentti Heikki Mäkeläinen korostaa todistuksen ja palvelun yhteyttä ja pelkää Evankelioimiskongressin sisällön muodostuvan liian työmuotokeskeiseksi.

- Jos asia annetaan alan erityisihmisten tehtäväksi, silloin muut pesevät kätensä ja silloin myös toiminta voi yksipuolistua, hän totesi.

Evankelioimisen teologian seminaari antoi hyödyllisiä virikkeitä tammikuisen Suomen Evankelioimiskongressin työskentelyyn. Teologian lisäksi kongressissa etsitään käytännön keinoja elää uskoa todeksi tämän ajan suomalaisten keskuudessa.

Vaikka Kongressin virallisena järjestäjänä on MESK eli Maailman Evankelioimisen Suomen Keskus, sen takana on käytännöllisesti katsoen kaikki kristilliset tahot. Teologian seminaarissakin todettiin eri kristillisten yhteisöjen yhteistyön tarpeellisuus.

- Yhteyden etsiminen kirkkojen ja kristillisten liikkeiden välillä on aivan välttämätöntä ei vain yhteyden vaan myös työn menestymisen takia, Risto Ahonen painotti.

Suomen Evankeliomiskongressi, E4, järjestetään Espoon Dipolissa 21. - 25.1.2004. Ensimmäinen vastaavanlainen kokoontuminen järjestettiin v. 1973.

Hakulomakkeita saa seurakunnista ja internetistä osoitteesta www.evankelioi.net. Kiinnostuneita rohkaistaan hakemaan heti. Osallistumismaksu on 100 e ja opiskelijoille 75 e. Lisätietoja saa myös E4 toimistosta (09) 5868 7774 tai osoitteesta .

Kuvateksti: Evankelioimisen teologian seminaarissa julkistettiin Kimmo Kääriäisen Gallup Ecclesiastica 2003 tutkimus. (Kuva Maarit Eronen)

Lisätietoja E4 -kongressista:
Maarit Eronen, E4 tiedottja, tai , 050-447 0860
Arto Valkeapää, E4 pääsihteeri, , 0400-641 894
www.evankelioi.net