MESK URBAANI UNELMA

Yli puolet ilmoittautuneista alle 40-vuotiaita

Kolme neljännestä E4-kongressin paikoista on jo täytetty

18.11.03 -- Suomen kirkot, herätysliikkeet ja kristilliset järjestöt kokoontuvat 21.-25. tammikuuta 2004 maamme historian laajapohjaisimpaan kristilliseen yhteistapahtumaan. Dipolissa järjestettävän E4-kongressin tavoitteena on etsiä ja päivittää yhteistä pohjaa ja strategiaa evankelioimistehtävän täyttämiseksi tämän sukupolven aikana.



Mielenkiintoiseksi Dipolin kongressin tekee se, että mukaan mahtuu vain 800 ensimmäistä ilmoittautujaa. Jokaiselta tulijalta vaaditaan etukäteen hakemus ja seurakunnan tai taustayhteisön suositus.

- Ilmoittautujatilastot lupaavat paljon. Olemme rukoilleet, että kongressi voisi olla nuoren evankelistapolven esiinmarssi. Näyttää, että myös siihen rukoukseen on vastattu, sanoo E4-kongressin pääsihteeri Arto Valkeapää, jota myös maallikoiden iso osuus ilmoittautuneista erityisesti ilahduttaa.

Marraskuun alkuun mennessä kolme neljännestä eli noin 600 paikkaa oli täytetty. Vain 200 mahtuu enää mukaan. Jo nyt tiedetään, että E4-kongressin ilme tulee olemaan tavallista kirkonmenoa nuorekkaampi. Alle 30-vuotiaita ilmoittautuneista on 40 %, 31-40-vuotiaita 14 % ja yli 40-vuotiaita 46 %.

- Nuorille eivät merkitse kirkkokuntarajat niin paljon kuin meille vanhemmille, vaan heitä eteenpäin vie yhteys Kristukseen ja toisiin uskoviin. Heillä on intoa ja uskallusta. E4 –kongressissa halutaan rohkaista ja varustaa nuorta sukupolvea niin, että he voisivat myös hyötyä vanhemman sukupolven elämänkokemuksesta, E4 –kongressin nuorisokoordinaattori Elina Pääkkönen selittää.

Luterilaisista seurakunnista on tulossa hieman alle puolet osanottajista eli 230 henkeä. Luterilaisista järjestöistä ja herätysliikkeistä on tulossa lisäksi noin 70 evankelioimiskongressiin ilmoittautuneista. Helluntailaisista oli paikkansa varannut 47 ja Vapaakirkosta 49 tulijaa. Adventtikirkosta, Pelastusarmeijasta ja uusista seurakunnista oli marraskuuhun alkuun mennessä jokaisesta kymmenkunta ilmoittautunutta. Ulkomaisiakin osanottajia oli ilmoittautunut 9.

Strategiapajoista näyttää eniten kiinnostavan Evankeliointi paikallisseurakunnassa; pajaan ilmoittautui 91 osanottajaa. Toiseksi eniten kiinnosti Evankelistan kutsumus ja tehtävä ja kolmanneksi Evankelioimisen teologia. Seuraavina suosiossa olivat pajoista Nuoret, Rukous ja Opiskelijat.

Ilmoittautuneet jakautuivat koko maahan odotettua tasaisemmin. Pääkaupunkiseudulta tulijoita on tähän mennessä vain noin kolmannes eli 32 %, muualta maasta yhteensä 68 %.

Muita kuin hengellistä työtä ammatikseen tekeviä oli ilmoittautuneista reilu puolet eli 52 %. Pappeja oli selvästi alle kolmannes eli 26 % ja seurakuntien muita hengellisen työn tekijöitä 18 %. Muita seurakuntien työntekijöitä ilmoittautuneista oli 2 % ja 2 % ei ollut ilmoittanut ammattiaan.

Suomen evankelioimiskongressin tunnetuimmat puhujat ovat evankelista, rovasti Kalevi Lehtinen ja Billy Grahamin tytär Anne Graham Lotz, jota Graham mainostaa itseäänkin lahjakkaampana opettajana.
Luentojen ja raamatunopetuksen lisäksi viisipäiväisen E4-kongressin ohjelman rungon muodostavat kymmenet työpajat. Evankelioimistyön eri osa-alueiden toimintastrategioita päivittävät 10 strategiapajaa ja parisenkymmentä niitä täydentävää valinnaispajaa perinteisestä julistuksesta ja opetuksesta, musiikkiin, taiteeseen, tanssiin ja mediaan.

Suomen Evankeliomiskongressi, E4, järjestetään Espoon Dipolissa 21. - 25.1.2004. Ensimmäinen vastaavanlainen kokoontuminen järjestettiin v. 1973. Runsaan 30 vuoden jälkeen kokoonnutaan samassa paikassa teemalla "Usko Jeesukseen pelastaa". Kongressin teologisena pohjana on ns. Lausannen julistus. Kongressin takana on käytännöllisesti katsoen kaikki kristilliset tahot, mutta sen virallisena järjestäjänä on MESK eli Maailman Evankelioimisen Suomen Keskus.

Hakulomakkeita saa seurakunnista ja internetistä osoitteesta www.evankelioi.net. Kiinnostuneita rohkaistaan hakemaan heti. Osallistumismaksu on 100 e ja opiskelijoille 75 e. Ajankohtaiset rukousaiheet saa liittymällä E4 –rukousverkostoon: . Lisätietoja saa myös E4 toimistosta (09) 5868 7774 tai osoitteesta .

Teksti: Jussi Mursula

Lisätietoja E4 -kongressista:
Maarit Eronen, E4 tiedottja, , 050-447 0860
Arto Valkeapää, E4 pääsihteeri, , 0400-641 894