Taidetta Jumalalle

Leila Takala laulaa ja tanssii.
E4-kongressin nettitoimitus
Leila Takala haluaa yhdistää elämässään taiteen ja evankelioimisen. Tapaan hänet tilaisuuksien välillä E4-kongressissa. Alkajaisiksi innostunut Leila varoittaa, ettei ole varma kykeneekö ilmaisemaan itseään selvästi.
– Pää on niin täynnä ajatuksia ja uutta näkyä, etten osaa niitä sanoiksi pukea, Leila sanoo.
Leila tuli E4-tapahtumaan vetämään ylistystä Lasse Heikkilän johdolla.
- Olisin ehdottomasti tullut, vaikken olisikaan ollut missään tehtävässä, hän sanoo.
- Täällä on ollut innostavaa ja hyvä olla.
Leila harmittelee, ettei voi viipyä tapahtumassa kuin päivän. Hän kokee nyt jo saaneensa paljon ideoita ja uusia näkökulmia. Leila osallistui Nuorten strategiapajaan ja iltapäivällä King’s Kids –valinnaispajaan.
– Olen viime vuoden aikana ajatellut, että haluaisin perustaa oman King’s Kids -ryhmän yhdessä jonkun kanssa. Siinäkin tehdään Jumalaa tunnetuksi tanssin ja musiikin kautta, hän pohtii.
19-vuotias turkulainen opiskelee tänä vuonna Ryttylän Kansanlähetysopistossa taidelinjalla. Vuoden kestävällä linjalla opiskellaan tanssia, teatteria, musiikkia ja Raamattua. Syksyllä 2002 Leila kävi peruskurssin Iso Kirja -opistossa.
- Olisin halunnut Drama Team Action –nimiselle linjalle, mutta hakijoita oli liian vähän ja sitä ei silloin järjestettykään. Siksi Ryttylän taidelinja on minulle todella hyvä juttu, se on vähän samaa kuin draamalinja Isossa Kirjassa olisi ollut.
Taide, etenkin tanssi, on Leilalle luontaisin tapa evankelioida.
– Taiteessa on mukana koko olemus ja koko ihmisen persoona. Haluan käyttää lahjaa, jonka Jumala on minulle antanut, Leila sanoo.