Musiikkityön 10 teesiä
Pekka Simojoki
Lasse Heikkilä
Kymmenen periaatetta, jotka on tärkeää ottaa huomioon kristillistä musiikkia tehdessä tai esitettäessä.
1. JUMALAN SANA
Jumalan sana on kaiken perusta, sillä Jumala sitoutuu omaan sanaansa. Kun myös me sitoudumme kaikessa toiminnassamme siihen, Jumala sitoutuu meihin ja siunaa meidän musiikkimme ja työmme. Tämän vuoksi haluamme hoitaa omaa hengellistä elämäämme ja etsiä seurakuntayhteyttä, jotta pysyisimme sanassa kiinni ja meillä olisi jotain annettavaa yleisöllemme.
2. PÄÄMÄÄRÄ
Kuten kaikessa hengellisessä työssä, myös musiikkityössä on aina uudestaan kysyttävä: Miksi minä tätä työtä teen, miksi lauluni laulan, mikä on minun päämääräni! Me haluamme pitää kaiken toimintamme päämääränä sitä, että tämä sukupolvi saisi kuulla evankeliumin kirkkaasti ja ymmärrettävästi, voisi löytää Jeesuksen omana Vapahtajanaan ja saisi kasvaa Hänen tuntemisessaan.
3. PITKÄJÄNTEISYYS
Meidän on lopetettava toiminta toiminnan vuoksi, kaikenlainen lyhytjänteinen poukkoilu ja tyhjänpäiväinen keikan 'heittäminen'. Haluamme toimia pitkäjänteisesti niin, että kaikki mitä teemme voisi viime kädessä palvella työmme päämäärää. Myös musiikki on saatava entistä paremmin nivellettyä seurakunnan toiminnan kokonaisuuteen. Uskollisuutta meiltä ennen kaikkea kysytään.
4. YHTEYS
Tiedostamme, että olemme osa suurta kokonaisuutta, saamme olla yhteisessä työssä Jumalan valtakunnan pellolla. Siksi haluamme tehdä oman osuutemme musiikin avulla niin hyvin kuin mahdollista ja kaikin tavoin rohkaista ja kannustaa muita veljiä ja siskoja heidän työssään. Haluamme kaikin tavoin pyrkiä etsimään yhteyttä muihin kristittyihin ja oppia iloitsemaan toistemme menestyksestä ja kantamaan toistemme taakkoja.
5. PALVELUTEHTÄVÄ
Haluamme muistaa, että työmme on vain ja ainoastaan palvelutehtävä. Me palvelemme lahjoillamme Jumalan seurakuntaa ja lähimmäisiämme. Haluamme sanoutua irti kaikenlaisesta oman kunnian tavoittelusta ja vääränlaisesta uran luomisesta, rock kukkoilusta, idolikultista ja tähteyden harhakuvitelmasta. Meidän ainoa tähtemme on Kristus. Haluamme antaa tämän ajan nuorille myös hyvän mallin ja esikuvan kristityn elämästä.
6. IHMISEN KUNNIOITUS
Haluamme kunnioittaen ja rakkaudella suhtautua jokaiseen ihmiseen ja yleisöön, jonka musiikkimme kautta kohtaamme. Haluamme arvostaa heidän ihmisyyttään ja ajatuksiaan, sillä jokainen meistä on äärettömän arvokas Jumalalle. Haluamme olla heidän vierellään, ei yläpuolellaan. Kukaan ihminen ei ole käännytyksen kohde vaan rakkauden kohde.
7. TARTTUMAPINNAT
Uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus kuulla evankeliumi omalla kielellään ja omassa kulttuurissaan. Siksi teemme kaikkemme, jotta sanomame löytäisi mahdollisimman paljon vastakaikua ja tarttumapintaa kuulijoidemme elämästä. Haluamme oppia olemaan kiinnostuneita heidän kysymyksistään, jotta Jumalan todellisuus löytäisi tiensä ihmisten todellisuuteen. Haluamme etsiä uusia teitä ja uusia metodeja, jotta pääsisimme lähelle ihmistä. Jeesus on vastaus, mikä on siis kysymys!?
8. USKOTTAVUUS
Haluamme olla lauluissamme ja julistuksessamme mahdollisimman rehellisä, aitoja ja totuudellisia, jotta emme olisi esteenä evankeliumille. Jos jokainen laulu sisältää palan omasta sydämestä, kun se on totta meille, kun me voimme seistä jokaisen sanan ja sävelen takana, se voi tavoittaa kuulijankin. Haluamme toimia sen uskon mukaan mikä meille on annettu, ei enempää eikä vähempää. Tärkeää on, että sanoma on koettu eikä hoettu!
9. KOKONAISVALTAISUUS
Haluamme, että koko meidän elämämme, olemuksemme, käytöksemme ja musiikkimme voisi olla sopusoinnussa ja tasapainossa meidän sanomamme kanssa. Unelmamme on, että usko Jeesukseen voisi olla niin lihaa ja verta meidän elämässämme, että kaikki mitä teemme, voisi kirkastaa Kristusta. Jospa evankeliumi voisi olla, ei vain osa elämää, vaan kaiken läpäisevä elämäntapa!
10. PYHÄ HENKI
Tiedämme, että ilman Pyhää Henkeä emme voi mitään ja työmme on turhaa. Siksi haluamme tehdä työmme rukoillen, että Jumala itse avaisi ovet ja sydämet. Haluamme panna kaikkemme, lahjamme ja aikamme likoon ja tehdä sen mitä ihminen voi niin hyvin kuin ihminen voi. Lopun jätämme Jumalalle, sillä vain Hän muuttaa ihmisen sydämen ja väin Hän saa uskon syttymään. We just do our best and God will do the rest!