Rajaton Radio, spriritualiteetin ja uskonnollisen viitekehityksen vaikutukset Radio Dein kuunteluunSami Jalonen, Alma Median tutkimus- ja kehitysyksikkö Radio on rajaton media. Kuka tahansa voi kuunnella mitä tahansa tarjolla olevista kanavista. Siksi kuuntelu ei yleensä rajoitukaan vain yhteen kanavaan, vaan jokainen meistä valitsee itselleen mieluisen kanavayhdistelmän. Tutkimusten mukaan siihen kuuluu yleensä kolmesta neljään eri radiokanavaa. Kuka, miksi ja mitä kuuntelee? Miten evankelioida radion kautta? Radiot edustavat yleensä jotain tiettyä ohjelmaformaattia. Tämä tarkoittaa esim. sitä, että ne soittavat tietyn tyyppistä musiikkia ja käsittelevät rajattua aihepiiriä sisällöissään. Radio Dein formaatti on kristillisyys. Se ilmenee ennen kaikkea radioaseman sisällössä, kuten musiikkikappaleiden sanoituksissa ja käsiteltävissä aiheissa. Radio Deillä on monenlaisia kuuntelijoita – laidasta laitaan. Marraskuussa valmistuneen tutkimuksen mukaan kuuntelijat voidaan jakaa kuuteen eri ryhmään: Uskon syventäjät, Viivähtäjät, Avun hakijat, Arvomaailmat ilmentäjät, Uskon etsijät ja Radioseurakuntalaiset. Näistä eteenkin kaksi viimeistä, Uskon etsijät ja Radioseurakuntalaiset osoittautuivat erityisen mielenkiintoisiksi ryhmiksi. 12% tutkimukseen osallistuneista ilmoitti kuuntelevansa Radio Deitä vähintään silloin tällöin sen takia, koska haluaa tulla uskoon. Radio Deillä oli kevään 2003 mittausten mukaan parhaimmillaan yli 190 000 viikkokuuntelijaa. 12 % viikkokuuntelijoista tarkoittaa yli 23 000 kuuntelijaa. Radio Dei on kristillinen radio. Tutkimuksen mukaan juuri sen kristillisyys onkin suurin syy kuunnella Radio Deitä. Heti toiseksi kristillisyyden jälkeen tulee musiikki. Nämä kaksi edellä mainittua syytä ovat luonteenomaisia syitä, onhan kyse on radiosta. Seuraavat kolme syytä kuunnella Radio Deitä ovat sisällöllisiä syitä. Haluan kokea Jumalan läsnäoloa, haluan saada raamattuopetusta ja haluan oppia lisää Jumalasta. Kuuntelun syyt voivat siis olla hyvinkin syvällisiä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että kaikilla kuuntelijoilla aina olisi näin syviä syitä kuunnella kristillistä radiokanavaa. On oletettavaa, että niin sanottujen satunnaiskuuntelijoiden joukossa on sellaisia kuuntelijoita, jotka eivät oikein edes tiedä, miksi radiokanavaa kuuntelevat. Uskosta kiinnostuneiden osuus puhuu puolestaan sen puolesta, että aktiivikuuntelijoiden joukossa on mukana vahvaa etsintää, kaipuuta Jumalan puoleen. Kuten edellä todettiin, kaksi tärkeintä syytä kuunnella Radio Deitä on juuri sen kristillisyys ja hengellinen musiikki. Kuuntelu kohdistuu ensisijaisesti siten siis koko kanavaan. Huolimatta siitä, että yleisimmät syyt kuunnella Radio Deitä ovat näinkin yleisluontoisia, voidaan Radio Dein ohjelmat listata suosituimmuusjärjestykseen. Kevään 2003 suosituimmat ohjelmat olivat: Sanansaattajat ry:n Raamattu kannesta kanteen, Kristillisen Keskuksen Taivaan ja Maan Väliltä sekä Nokian herätyksen Nokian herätyksen ilta - että Suomen Evankelis-luterilaisen Kansanlähetyksen Avaimia Raamattuun -ohjelma. Näistä kaksi viimeisintä olivat yhtä suosittuja. Kristillinen radio on rajaton. Se ei tunnusta seurakuntarajoja. Tähän totuuteen sisältyy sekä kristillisen radion mahdollisuus että sen heikkous. Ohjelmaa tehdään koko ajan tietoisena siitä, että kuulolla voi olla periaatteessa kuka tahansa. Tästä huolimatta ohjelmat tulee kuitenkin aina suunnata valitulle kohderyhmälle. Valitun kohderyhmän mukaan määräytyvät ohjelman sisällöllinen sanoma, sekä tapa, miten ohjelmat toteutetaan. Mikäli radiota käytetään evankeliumin välineenä, tulee siis aina lähteä liikkeelle kohderyhmästä. Kuka kuuntelee? Tämän päivän mediastrategiat lähtevät yhä vain vahvemmin siitä ajatuksesta, että ihmiset ovat erilaisia ja erilaisille ihmisille tulee tarjota erilaisia sisältöjä. Tämä koskee myös kristillistä radiota. Ottamalla kohderyhmä huomioon ohjelmasisältöjä suunniteltaessa, voidaan tavoitteisiin päästä paremmin tuloksin. Dialogiin pääsemin edellyttää kummankin osapuolen tarpeiden huomioon ottamista ja molempien ehdoilla etenemistä. Parhaimmillaan radio on rajattomuuden lisäksi myös hyvin herkkä väline. Se mahdollistaa todellisen yhteyden kuulijaan. Tämän puolesta puhuvat myös tulokset. Joka arki-ilta lähes 17 000 sanan nälkäistä ihmistä kokoontuu radiovastaanottimiensa äärellä kuuntelemaan Radio Dein Raamattu kannesta kanteen -ohjelmaa. Jos ohjelma ei puhuttelisi kuuntelijoita, miksi kukaan vaivautuisi kuuntelemaan puolen tunnin puheohjelmaa silloin, kun pitäisi mennä nukkumaan. Sami Jalonen, TM Kirjoittaja toimii Alma Median R&D-yksikössä johtajana. Hänen tehtäviinsä kuuluu mm. uusien liiketoimintojen kehittäminen. Ennen nykyistä tehtäväänsä hän on toiminut mm. Radio Novan ja Classic FM:n ohjelmajohtajana ja Helsingin kristillisen opiston radiolinjan vastaavana opettajana.
|