MESK URBAANI UNELMA

Mobiilit viestimet

Sami Jalonen, TM

Elämme mobiilivallankumouksen aikaa. Maailmassa arvellaan olevan tällä hetkellä 1,2 miljardia kännykänkäyttäjää. Vuonna 2007 heitä ennustetaan olevan noin 2 miljardia. Maailma on nopeasti siirtynyt mobiilin kommunikoinnin aikakauteen.



Esimerkiksi Suomessa kännykkä on lähes joka taloudessa. Vuoden 2003 elokuussa kännykkätalouksia oli jo 94 % kaikista kotitalouksista. Kiinteitä puhelimia oli vastaavana ajankohtana enää hieman yli 63 %:ssa kotitalouksista. Pienessä ajassa on tapahtunut paljon, sillä ensimmäinen kuluttajille tarkoitettu matkapuhelin tuli markkinoille vuonna 1983. Maailma on nopeasti siirtynyt mobiilin kommunikoinnin aikakauteen.

 

Mitä tämä tarkoittaa? Kommunikoinnin perusmuoto on muuttunut. Ihmisten välinen kommunikointi ei enää ole riippuvaista ajasta ja paikasta. Tähän asti kännykkä on tarkoittanut samaa kuin puhuminen ja tekstiviestien lähettäminen. Vähitellen olemme siirtymässä aikakauteen, jossa puheviestinnästä tulee vain yksi viestinnän laji monen muun mobiiliviestinnän alalajin rinnalle. Uudet kännykät eivät vain välitä puhetta, tekstiviestejä ja värillisiä kuvia, vaan uudet mobiilipäätelaitteet ovat ns. kontekstitietoisia. Ne reagoivat käyttäjän tilanteeseen ajan, paikan ja jopa tunteen mukaan. Mitä tämä käytännössä tarkoittaa, jää nähtäväksi. Varmaa on, että se muuttaa ihmisten välistä vuorovaikutusta entisestään.