Kristillinen TV-kanava on haaste
Martti Ojares,TaivasTV7
Harva media on yhtä suuren mielenkiinnon kohteena kuin televisio. Suomalaiset kuluttavat joka päivä lähes kolme tuntia television ääressä. Mutta mitä sieltä katsotaan: Saippuaoopperaa, väkivaltaviihdettä, elokuvia ja dokumentteja. Suomessa on kaivattu jo pitkään todellista vaihtoehtoa televisiotarjontaan.
Taivas tv7 aloitti lähetykset joulukuun 15 päivänä HTV:n ja Kokkolan kaapelitelevisioverkossa. Lähetykset on nähtävissä nyt 265 000 kotitaloudessa ilmaiseksi. Suomessa on kaikkiaan 1,1 kaapelitaloutta ja tavoite on vuoden 2004 aikana tarjota lähetyksiä mahdollisimman moneen kaapeliverkkoon.
Ohjelmatarjonta
Ohjelmatarjonta rakentuu vaiheittain sisältäen: ajankohtaisia teemoja ja keskusteluohjelmia, elokuvia ja dokumentteja, lasten- ja nuortenohjelmia, raamatun opetusta, rukousta ja hartautta. Ohjelmisto täydentyy vähitellen myös yritysten ja yhteisöjen kustantamilla ja sponsoroiduilla ohjelmilla.
TV7:n lähetysajan ulkopuolella tullaan tarjoamaan myös mahdollisuus tutustua kansainvälisiin kristillisiin kanavoihin kuten eurooppalaiseen GOD-tv:hen ja nuorille suunnattuun amerikkalaiseen JC-tv:hen.
Evankeliumin ytimenä on, että kaikki ihmiset oppisivat tuntemaan Jeesuksen ja voisivat pelastua. Tätä kristinuskon ydinsanomaa voidaan viestittää televisiomedian monimuotoisin keinoin. Oikeiden ohjelmien löytäminen ja viestinnällinen tapa ovatkin niitä suuria haasteita suurien katsojamäärien tavoittamiseksi. Ratkaisevan tärkeää on myös, että Pyhä Henki voisi toimia ohjelmien kautta, antaisi ihmisille tarkoituksen elämälleen ja saisi Sanan elämään.
TV7:n toimintaa ohjaavat periaatteet
1. TV7 on kristillinen televisiokanava. Se tarjoaa kristityille kanavan tuoda evankeliumi monipuolisesti ja rikkaasti koteihin television keinoin.
2. TV7 toimii kristillisistä tunnustuskunnista riippumattomasti. Se palvelee laajasti kristillistä kenttää tehden yhteistyötä sekä kotimaassa että kansainvälisesti.
3. TV7 lähettää ohjelmia kaikenikäisille: lapsille, nuorille ja aikuisille.
4. TV7 ohjelmat ovat korkeatasoisia. Kaikessa toiminnassa pyrimme ammatilliseen laatuun.
5. TV7 lähettää ohjelmaa kaapeliverkossa Suomessa ja tavoittelee myös sitä, että lähetykset ovat saatavissa myös internetin välityksellä.
6. TV7 lisää kotimaista ohjelmatarjontaa sitä mukaa, kun suomalaiset seurakunnat ja järjestöt sekä yksityiset ihmiset osallistuvat sisällön rahoittamiseen.
7. TV7 ei kilpaile kristillisen median tai kentän kanssa vaan verkostoituu.
Kristillisen televisiokanavan ylläpitäminen on taloudellisesti suuri haaste. Kanavan tulolähteitä ovat ohjelma-ajan myynti, mainostulot ja Ristin Tuki ry:n kautta tuleva ohjelmien rahoitustuki. Aluksi sijoittajien pääoma toimii myös rahoituslähteenä. Kannattavuusvaatimus ei mahdollista aluksi TV7:lle suurta lähetysaikaa, noin kaksi tuntia illassa. Toisaalta sekin on jo suuri lisäys nykyisiin kristillisiin televisio-ohjelmiin verrattuna. Sitä mukaa, kun ohjelma-ajan ostajia tulee kanavalle lisää ja kanavan omat taloudelliset resurssit lisääntyvät, ohjelma-aikaa voidaan lisätä.