Kristillinen urheilutyö Suomessa ennen ja nyt

Kari Salo, Suomen Raamattuopiston aluetyöntekijä ja Kristillisen Liikuntayhdistyksen (KRISLI) toiminnanjohtaja

http://www.krisli.org

"Kirkolliskokouksen aloitteesta, kirkkohallituksen päätöksellä 5.9.1985 annettiin kirkkoa ja liikuntaa koskevien kysymysten selvittely ja kehittäminen Kirkon nuorisotyön keskuksen (KNK ) tehtäväksi. Tämä päätös oli siinä mielessä merkittävä, että
nyt kirkko ensimmäisen kerran otti virallisesti omalta osaltaan vastuun liikunnan ja urheiluun liittyvien asioiden hoitamisesta. Tietystä yksityisyritteliäisyydestä ja osittain
harrastelijamaisuudesta siirryttiin ainakin periaatteessa päämäärätietoisen ja pysyvän yhteistyön linjoille kirkon ja liikuntamaailman välillä"

Tämä suora lainaus on v.1990 ilmestyneestä kirjasesta "Seurakunta ja urheilu" kertoo sen lähtökohdan, johon nykyinen toiminta kristillisessä urheilutyössä Suomessa pohjautuu. Jo vuosikymmeniä ennen tätä oli monenlaisia yhteistyömuotoja haettu kirkon ja liikuntamaailman välillä. Joskus oli onnistuttu paremmin, joskus huonommin. Kolmannen käskyn, "Muista pyhittää lepopäivä" rikkominen urheilukilpailun muodossa ja pelko urheilun negatiivisesta vaikutuksesta kristityn hengelliselle elämälle olivat usein aiheuttamassa jännitteitä kirkon ja urheiluväen suhteille. Keskusteluyhteys oli kaiken aikaa olemassa, mutta se perustui useimmiten yksittäisten ihmisten henkilökohtaisiin näkemyksiin ja kulloinkin vallitseviin yhteiskunnallisiin tilanteisiin ja tapahtumiin. Pysyvämpi lähentyminen vahvistui toisen maailmansodan jälkeen. Yksi merkittävä yhteyden luoja oli Helsingin olympiakisat v. 1952. Kisojen ympärillä yhteistyö ja yhteiset näkemykset kirkon ja liikuntaväen kesken lähenivät ja tiivistyivät. 1970-luvulla keskusteluyhteys loppui käytännössä kokonaan kirkon kehittäessä voimakkaasti omaa kasvatustyötään. Tosin v.1972 Munchenin olympiakisoissa aloitti Suomen ensimmäinen kisapappi, Göran Hellberg pitkään kestäneen toimintansa. Kisapappitoiminta onkin ollut ja on edelleen olennainen ja merkittävä osa kirkon tekemää työtä urheilumaailmassa. Göran Hellbergin jälkeen työtä jatkaa Leena Huovinen.

1980-luvun alkupuolella kirkko lähti määrätietoisesti rakentamaan yhteyksiä liikuntamaailmaan. Alussa mainittu, kirkolliskokouksen aloitteesta tehty kirkkohallituksen päätös merkitsi käytännössä mm. sitä, että laaja seminaari kirkon ja urheilumaailman
johtajille järjestettiin Espoossa keväällä 1986. Edelleen kirkon tutkimuskeskus sai tehtäväkseen paneutua urheilun eettisiin ja teologisiin yhtymäkohtiin. Kirkolliskokous myönsi myöskin määrärahan erityisen projektisihteerin, Harri Salimäen palkkaamista varten. Työn tuloksena, ja yhteistyössä edustavan työryhmän kanssa, syntyi kirjanen "Kirkko ja urheilu" (SKSK-kustannus, 1987)

Kahden viimeisen vuosikymmenen aikana on Suomessa toteutettu monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia kristillisen urheilutyön puitteissa. Seurakunnissa on järjestetty mm. hölkkäkirkkoja, urheilun kirkkopyhiä, lenkkisaunailtoja, liikunta-rippikouluja ja "Liiku ja virkisty" -päiviä. Kirkon sisällä on myös toteutettu yhteistyössä valtakunnallisten liikuntajärjestöjen kanssa useita yhteistyöhankkeita mm. "Elämä on joukkuepeliä" -projekti. Vielä voidaan mainita "Usko ja urheilu" -tapahtumat, sekä seurakuntien ja järjestöjen mukanaolo merkittävissä liikuntatapahtumissa. Kaikki tämä jatkuu myös tänään, tosin edelleen usein työntekijän henkilökohtaisen kiinnostuksen ja arvostuksen mukaisesti.

KRISLI:n toiminta

1980-luvun alussa muutamat papit ja urheilijat perustivat epävirallisen yhteenliittymän UKRI:n eli Urheilevat kristityt, jonka tarkoituksena oli kristittyjen urheilijoiden ystävyyden ja yhteyden edistäminen. Sen jatkona perustettiin KRISLI eli Kristillinen Liikuntayhdistys joulukuussa 1987. Sen ensimmäisenä toiminnanjohtaja oli Harri Salimäki, ja näin kirkon sisällä tapahtunut liikehdintä urheilumaailman suuntaan sai KRISLI:n työn kautta hyvää ja luonnollista jatkoa. KRISLI:n työnäkynä on alusta asti ollut toimia sillanrakentajana kirkon ja urheilijoiden välillä. KRISLI on seurakuntien, urheiluseurojen ja myös yksittäisten liikuntaihmisten palvelu- ja yhteistyöjärjestö, joka toiminnassaan haluaa keskittyä evankeliumin sanoman välittämiseen urheilumaailmassa. KRISLI järjestää erilaisia liikuntapäiviä yhdessä paikallisseurakuntien ja urheiluseurojen kanssa, pitää yhteyttä kristittyjen urheilijoiden kanssa, on mukana suuremmissa urheilutapahtumissa (esim. Jukolan Viesti) ja pyrkii tuottamaan liikuntamaailmaan sopivaa hengellistä materiaalia.

Vuosien saatossa KRISLI on myös luonut yhteyksiä kansainvälisiin järjestöihin, joista mainittakoon AIA (Atheletes in Action) ja norjalainen KRIK (Kristen idrottskontakt).
Tällä hetkellä KRISLI elää toiminnallisen nousun kautta monien hiljaisten vuosien jälkeen. Toiminnanjohtajana on Suomen Raamattuopiston työntekijä Kari Salo, joka voi käyttää osan työajastaan järjestön toiminnan kehittämiseen. Aktiivisen hallituksen puheenjohtajana toimii Sami Ritokoski. Monia hyviä asioita on tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana ja työn haasteet ovat innostavia. Työlle on selvä sosiaalinen tilaus ja toivomme, että evankelioimistyö tälläkin alueella saisi Suomessa laajemmat toimintapuitteet. Perusta ja pohjatyölle on olemassa ja myös mahdollisuudet sen laajenemiselle ovat realistiset.

Urheilutyön verkottuminen ja yhteistyön laajeneminen

Kuten edellä jo on todettu, on urheilutyö Suomessa usein työntekijöiden ja asiasta innostuneiden yksittäisten henkilöiden varassa. Kukin toimii omissa viitekehyksissään, vahvasti omista lähtökohdistaan käsin. On äärimmäisen hyvä, että näin toimitaan. Kenellekään ei voi mennä sanomaan, miten tulee toimia "oikein". Olosuhteet, toimintaympäristö ja persoonat ovat erilaisia. Sen mukana myös työ hakee omanlaisensa kasvot riippuen siitä, missä kulloinkin ollaan. Koko Suomea ajatellen olisi kuitenkin hyvä, jos nyt mukanaolevat tahot voisivat tehdä yhteistyötä nykyistä aktiivisemmin. Oman verkon nitominen osaksi suurempaa verkkoa olisi varmasti kaikkien edun mukaista. Säännöllinen yhteydenpito, tieto toisten suunnitelmista ja yhteinen koulutus voisivat olla keinoja työn tehostamiseksi ja laajentamiseksi. Suomen kokoisessa maassa nämä eivät liene ylipääsemättömiä asioita toteuttaa.

Jos tämän kotimaan verkottumisen ohella voisimme pitää yllä ja vahvistaa jo nyt olemassa olevia yhteyksiä kansainvälisiin, urheilutyötä tekeviin organisaatioihin, olisi yhteistyöverkko oikean kokoinen. Toivottavasti tämä kongressi ja tämä työpaja voi olla omalta osaltaan auttamassa tätä prosessia liikkeelle. Ehkä juuri tämä joukko on se kaivattu, uusi ja innostunut joukko, joka lähtee kehittämään Suomeen sopivaa, suomalaisen näköistä kristillistä urheilutyötä omassa kotimaassaan. Ehkä tämä on se joukko, joka vie evankeliumin sinne missä tuhannet ja taas tuhannet suomalaiset liikuntaa harrastavat. Yhdessä saamme tässäkin aivan varmasti enemmän aikaan. Sillä elämä; sehän on joukkuepeliä!