Vanhan testamentin evankeliumi![]() Eero Junkkaala, Suomen teologinen instituutti Uuden testamentin Jeesusko näkyisi Vanhan testamentin kuvissa? Ehkä evankeliumi onkin juutalaisempi juttu kuin ymmärrämmekään! Lue ja katso, löydätkö samastumisen kohteita? Joosuan kirjan evankeliumiEeron Junkkaala, Suomen Teologinen Instituutti Vanhassa testamentissa Kristus ei ole ainoastaan ns. Messias-ennustuksissa, vaan hän on siellä on myös typoksena, esikuvana monin eri tavoin. Sen lisäksi Jeesus samaistaa itsensä usein sellaisiin Vanhan testamentin kohtiin, joissa puhuu itse Jumala. Nyt poimin esiin joitain Joosuan kirjan kohtia, joista löydämme evankeliumin sanoman Kristuksesta. Tuomarien kirjan evankeliumi
Eero Junkkaala, Suomen Teologinen Insitutti Meillä on tapana valittaa oman aikamme pahuutta ja pitää tätä nykyistä maailmanaikaa ihmiskunnan historian jumalattomimpana ajanjaksona. Voi se sitä ollakin. Toisaalta on paikallaan todeta, että Martti Luther oli jo 1500-luvulla sitä mieltä, että maailman pahuus on yltänyt sellaisiin mittoihin, että pahemmaksi ei voi enää mennä, vaan Jeesuksen paluun on tapahduttava hänen elinaikanaan. Siitä toista tuhatta vuotta aikaisemmin elettiin Rooman valtakunnan rappion aikaa, jolloin kaikki mahdolliset ja mahdottomat synnit kukoistivat. Tai mennään vielä kauemmas, aikaan noin tuhat vuotta ennen Kristuksen syntymää. Silloin olemme Lähi-idässä Tuomarien ajassa. Samuelin kirjojen evankeliumi
Eero Junkkala, Suomen Teologinen Instituutti Samuelin kirjoissa on paljon viittauksia evankeliumiin. |
