MESK URBAANI UNELMA

Tarvitseeko evankelioiminen teologiaa?

 Dos. Risto A. Ahonen

Evankeliumi ei ole mitä tahansa puhetta tai tajunnanvirtaa, vaan se on sanomaltaan selkeä, yhtenäinen kokonaisuus, joka voidaan ja tulee myös sanallisesti tuoda julki. Jumalan sana on koko universumin ja olemassaolomme perusta. Sana isolla alkukirjaimella on itse Jeesus Kristus. Tämä pyhä sana tulee meitä lähelle evankeliumin julistuksessa myös ihmissanaan liittyneenä, kun Kristus on antanut sananjulistamisen ihmisten tehtäväksi. Sananjulistaminen ja selittäminen eivät tapahdu kuitenkaan kuin automaattisesti, vaan niiden puolesta on nähtävä vaivaa ja ponnisteltava oikean muodon löytämiseksi.






Kristinuskon historiassa suuret herätykset ovat levinneet usein kuin itsestään. Niitä seuranneille on tullut vaikutelma, että ihmiset itse eivät ole saaneet niitä aikaan. Jokin on pannut yllättäen asiat liikkeelle ja saanut ihmiset kiinnostumaan evankeliumista.

Kreikankielinen Uusi testamentti puhuu Jumalan erityisistä ajoista, jolloin hän puuttuu historian kulkuun. Tavallisen kronologisesti kuluvan ajan keskellä Jumalalla on aivan tiettyjä erityisiä aikoja, kairos-hetkiä, jolloin hän tulee Pyhän Henkensä kautta hyvin lähelle ihmisiä. Kun jäljestä päin tarkastellaan herätysten leviämistä, yleensä näyttää siltä, että Pyhän Hengen yllättävä toiminta rakentuu aikaisemman evankeliumin julistuksen ja sanankylvön varaan. Tällöin lopulta nousee olennaiseksi se, minkälaista työtä kristillisessä seurakunnassa pitemmällä tähtäimellä tehdään.

1. Miksi evankelioimisessa tarvitaan myös teologiaa?

Kristus on antanut evankeliumin viemisen aina maan ääriin asti heikoille ihmisille, ei enkeleille. Evankeliumi ei ole mitä tahansa puhetta tai tajunnanvirtaa, vaan se on sanomaltaan selkeä, yhtenäinen kokonaisuus, joka voidaan ja tulee myös sanallisesti tuoda julki. Jumalan sana on koko universumin ja olemassaolomme perusta. Jumalan sanalla on maailma luotu ja pysyy pystyssä sen avulla ja voimasta. Sana isolla alkukirjaimella on itse Jeesus Kristus niin kuin Johanneksen evankeliumin ensimmäinen luku hänet kuvaa. Tämä pyhä sana tulee meitä lähelle evankeliumin julistuksessa myös ihmissanaan liittyneenä, kun Kristus on antanut sananjulistamisen ihmisten tehtäväksi. Sananjulistaminen ja selittäminen ei tapahdu kuitenkaan kuin automaattisesti, vaan sen puolesta on nähtävä vaivaa ja ponnisteltava oikean muodon löytämiseksi. Myös sananjulistamista koskee Jeesuksen lupaus, ”etsikää, niin te löydätte, kolkuttakaa, niin teille avataan”. Evankeliumin aarteet pysyvät suljettuina laiskalle saarnaajalle.

Edellä olevan pohjalta voi jo aavistella, miksi evankelioimisessa tarvitaan myös teologiaa. Evankeliumin ymmärtämiseen kenelläkään ei ole mitään oikotietä. Joku voi korskeasti väittää, ettei hänellä ole mitään teologiaa. Hän vain julistaa yksinkertaista sanomaa. Se hänelle toki sallittakoon ellei hänelle ole uskottu suurempaa vastuuta Jumalan valtakunnan työssä. Samalla on kuitenkin todettava, että jokaisen näyn, metodin, julistamistavan ja saarnan takana on jokin ajattelu, teologia, josta käsin itse kukin jäsentää uskonkysymykset toisiinsa. On rehellistä tiedostaa se, mikä on oman työskentelyn ja julistuksen kantava rakenne.

Evankelioimisen takana olevan ajattelun terävöittäminen on uuden vuosituhannen alussa tärkeämpää kuin ennen monista syistä. Ajattelun selkiyttämistä vaatii mm. se, että kristillisen tiedon määrä on yhteiskunnassa romahtanut. Ihmisillä on tosin lujia tunnesiteitä omiin juuriinsa ja esimerkiksi kotikirkkoonsa, mutta heillä on yleisesti varsin pinnallinen ja hatara käsitys kristillisen uskon perusteista. Heiltä puuttuu kyky arvioida itsenäisesti ja kriittisesti uskonnollisia kysymyksiä ja ilmiöitä. Ihmisten on hyvin vaikea tehdä eroa esim. uudestisyntymisen ja uudelleensyntymisen, epäilyn ja epäuskon, Jumalan kaikkivallan ja panteismin, kaikkijumalaisuuden välillä. Sen vuoksi julistuksessa ei voida entiseen tapaan tukeutua siihen, että ihmiset tuntevat uskon asiat. Menemättä sen pitemmälle ns. postmodernistisen ajan kuvailemiseen, voidaan sanoa, että nykyisin totuuden etsimisen sijasta ihmiset tavoittelevat elämää ravisuttavia elämyksiä. Ihmiset eivät ole niinkään kiinnostuneita totuudesta kuin siitä, mikä tuo elämään ’poweria’, jännitystä ja rikkaita kokemuksia. Elämän tarkoituksen etsiminen on toki meidänkin aikanamme polttava kysymys, mutta sitä etsitään lyhytjänteisen mielihyvän ja tyydytyksen suunnasta.

2. Evankelioiminen haastaa selkeään kielelliseen ilmaisuun

Evankelioiminen haastaa meidät kielellisesti ilmaisemaan selkeästi sen, mikä on kristillisen uskon ydin. Evankeliumi on tehtävä ymmärrettäväksi tämän ajan ihmisille, mikä ei ole mitenkään yksinkertainen asia. Olemme kristittyinä usein niin mieltyneitä tiettyihin lempisanoihin ja ilmaisuihin, että ne estävät meitä tuoreesti kertomasta evankeliumista. Uskosta vieraantuneille fraasimme ja hengellinen murteemme ovat tyhjiä sanoja vailla merkitystä. Toista oli ennen. George Whitefieldin ei tarvinnut 1700-luvun lopulla Pohjois-Amerikassa suurissa herätyskokouksissa lausua muuta kuin tunteellisesti ’Mesopotamia’, niin ihmiset jo itkivät liikutuksesta. Nykyisin me joudumme ponnistelemaan, jotta tulemme ymmärretyksi.

Ennen ihmisten peruskysymyksenä uskottiin olevan se, miten hän löytää elämässään armollisen Jumalan. Nykyisin ihmisten kysymykset ovat toisenlaisia. Jumalasta puhuttaessa he peräävät, mistä Jumalasta on oikein puhe, missä ja kuka hän on. Tarkoitatteko meissä asuvaa jumaluutta, jonka luontoa me olemme vai jotakin meidän ulkopuolellamme olevaa todellisuutta. Vaikka kristilliset kirkot ovat edelleen vahvoilla Euroopassa, itämaiset uskonnot ovat yllättävän paljon vaikuttaneet erityisesti Keski-Euroopassa ja Brittein saarilla ihmisten asenteisiin ja näkemyksiin. Juutalais-kristillisen jumalakäsityksen tilalle on usein tullut immanenttinen, maailmansisäinen jumaluus, jota itse kukin voi etsiä omasta sisimmästään.

Evankelioiminen edellyttää nykyisin sellaista uskon keskeisen sanoman kiteyttämistä, jossa uskon sisältöä ei millään lailla kavenneta. Uskon kiteytetty ilmaiseminen voi olla kielellisesti hyvin rikasta ja merkityksellistä. Se on kaukana jostakin mekaanisesta hokemisesta, jossa taianomaisesti saatetaan luottaa vain jonkin ’mantran’ toistamiseen. Hyvin lohdullista on kuitenkin muistaa, että vuosisadasta toiseen usko on nopeimmin levinnyt tavallisten rivikristittyjen uskontodistuksen kautta. Sellaisessa oman vakaumuksen tunnustamisessa on kaikki pelissä, koko persoona sen takana. Tällöin kömpelökin ilmaisu tuntuu luotettavalta, koska se on aito.

3. Evankelioimisen tavoite

Evankelioiminen on perusteissaan evankeliumin julistamista, Kristuksen ristin ja ylösnousemuksen sanoman esittämistä niin, että toinen ihminen ymmärtäisi sen ja voisi ottaa sen vastaan. Evankelioiminen pyrkii siihen, että ihminen pääsisi osalliseksi Kristuksen aikaansaamasta sovituksesta. Sen vuoksi evankelioimisen tavoitteena on uskon syntyminen ja vahvistuminen.

Evankelioimisen avainkysymyksiä on se, mihin se ihmisen johtaa. Uskoa ei ole tarkoitettu privaattiasiaksi, vaan yhteyteen johtavaksi. Latinankielessä viestinnästä,
yhteydestä ja ehtoollisesta käytetään samaa sanajuurta olevia sanoja. Ehtoollinen communio johtaa yhteyteen, jota kuvaa ilmaisu’ communio sanctorum’, pyhien yhteisö. Samasta sanajuuresta tulee sana myös kommunikoida sana, joka merkitsee juuri viestin esittämistä toiselle, keskustelua ja neuvottelua. Evankelioiminen on olemukseltaan seurakunnan rakentamista, yhteyteen kutsuvaa ja kokoavaa. Evankelioimisessa ihmistä kutsutaan seurakuntaan, kasteen ja ehtoollisen osallisuuteen.

4. Evankelioiminen uskontodistuksena

Evankelioimista voidaan kuvata uskontodistukseksi (witness), joka voi olla muodoiltaan hyvin vapaa. Tällöin en kuitenkaan tarkoita monien vapaiden suuntien liturgian osaa, jossa uskoon tullut kertoo kääntymisestään jumalanpalveluksessa. Todistuksen paikkahan voi olla missä tahansa ja sen muotoja voi olla lukemattomia. Se voi sisältää pitemmän keskustelun tai pelkästään oman vakaumuksen sanattoman tunnustamisen tai lyhyen tiivistetyn tunnustuksen kuten ”Jeesus on Herra”. Tämä ensimmäisten kristittyjen uskontunnustuksen ydin on hyvin ladattu lause sisältäen suunnattoman informaatioarvon Jeesuksen ajan juutalaisille. Se on hyvä esimerkki siitä, miten kolme sanaa voivat ilmaista tietyssä yhteydessä evankeliumin keskeisimmän sanoman, mutta toisessa kontekstissa nämä sanat jäävät käsittämättömiksi ilman selitystä.

Jokainen kristitty on kutsuttu toimimaan Kristuksen todistajana kaikkialla siellä, missä hän elää ja liikkuu. Ap.t.1:8 kiteyttää tämän etuoikeuden ja vastuun näin: ”Te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teihin, ja te olette minun todistajani Jerusalemissa, koko Juudeassa ja Samariassa ja maan ääriin saakka”. Tämä vastuu laajenee asteittain omasta kotipiiristä maakuntaan, maahan ja koko maailmaan. Kristityn elämään kätkeytyy suuri siunaus siinä, jos ja kun hän on tavalla tai toisella liittynyt tähän maailmanlaajuiseen Kristuksen todistajien ketjuun.

Luonteeltaan tämä uskontodistus on uskontunnustamista omin sanoin. Siinä ihminen tunnustaa avoimesti sen, mikä on hänen elämässään kaikkein keskeisintä ja mille perustalle hänen elämänsä rakentuu. Se on iloista ja vapaaehtoista tunnustautumista ja sitoutumista Kristukseen. Ihminen pelastuu yksin armosta Kristuksen kautta ilman mitään omia ansioita. Uskontunnustaminen ei tuo mitään lisäansioita, mutta se vahvistaa uskoa. Paavalihan sanoo, että ”sydämen usko tuo vanhurskauden, suuntunnustus pelastuksen” (Room. 10:10).

Uskontodistus on luonteeltaan myös jakamista (sharing). Muillekin tekee mieli kertoa omista löydöistään. Uskoa ei voi kätkeä sisimpään, jos se on ihmiselle elämän tärkein asia. Suuri ilo on jaettava muiden kanssa. Edelleen uskontodistus on myös vakuuttamista. Ihminen on varma siitä, että Kristus on vastaanottamisen arvoinen. Häntä voi suositella muillekin.

Nämä elementit sisältyvät myös varsinaiseen evankelioivaan julistukseen, jossa tavoitteena on julistuksen keinoin tehdä Kristus tunnetuksi. Virkaan kuuluvien armolahjojen joukossa on Ut:ssa mainittu evankelistan lahja, joka merkitsee taitoa esittää evankeliumi ymmärrettävästi, koskettavasti ja ihmisen elämäntilanteeseen läheisesti liittyväksi.


5. Evankelioiminen elämäntodistuksena

Evankelioiminen ei ole vain sanallista viestintää. Vaikuttava musiikki puhuttelee ihmistä usein syvällisemmin kuin mikään puhe. Vaikka evankeliumin sanomalle on selkeä sanallisesti ilmaistu sisältö aivan olennainen, sanaton viestintä voi monissa yhteyksissä olla ratkaiseva. Tekomme voivat tehdä tyhjäksi sanamme. Sanojen ja tekojen välillä ei saa olla ristiriitaa. Niinpä ystävällinen hymy, kädenojennus, nälkäisen ruokkiminen, masentuneen rohkaisu voivat avata tien syvimmän rakkauden äärelle.

Evankelioimisen diakoninen ulottuvuus tulee olemaan globalisoituvassa maailmassa erittäin keskeistä. Kun kristinuskon alueellis-väestöllinen painopiste on selvästi siirtynyt eteläiselle pallonpuoliskolle, se merkitsee sitä, että valtaosa kristityistä tulee olemaan hyvin köyhiä. Kristilliset kirkot joutuvat aikaisempaa enemmän kohtaamaan maailmanlaajuisen köyhyyden kasvot. Jeesuksen ’ohjelmajulistus’ (Lk.4:16-20) kokonaisvaltaisesta lähetyksestä näyttää meille suunnan, miten evankeliumia on julistettava.

6. Kirkkojen yhteinen todistus

Globalisaatio yhdistää pinnallisesti maailman markkinatalouden, informaatioteknologian, tietojenkäsittelyn, mainonnan ja maailmanlaajuisen viihdeteollisuuden avulla. Samanaikaisesti globalisaatio pirstaloi, fragmentoi, kulttuurit, uskonnot ja kirkot. On hyvä kysyä, pirstaloituvatko kristilliset kirkotkin yhä pienempiin osiin, vaikka kristittyjen määrä muuten kasvaa koko ajan tuntuvasti. Onko tuhansien ja tuhansien ns. riippumattomien kirkkojen synty Afrikassa ja Asiassa ennakoimassa kristinuskon tulevaisuutta. Ovatko erilaiset verkostot ja ryhmät tärkeämpiä kuin sanan ja sakramenttien äärelle kokoontunut seurakunta?

Evankeliumin uskottavuuteen vaikuttavat olennaisesti kristillisten kirkkojen suhteet. Evankelioimisen eräs polttava kysymys kuuluu, pystyvätkö kirkot ja hengelliset liikkeet antamaan yhteisen todistuksen Kristuksesta vai hajoaako kaikki vain yksittäisten mielipiteiden esittämiseksi. Siksi kristittyjen yhteyden edistämiseksi on peräänantamattomasti taisteltava.