MESK URBAANI UNELMA

Rukous elämäntapana

Isä Heikki Huttunen, Espoon ortodoksinen seurakunta

Kristityn elämä edellyttää kahta siipeä: omakohtaista rukousta ja yhteistä, kirkon rukousta. Jeesuksen opetuksessa rukous kuuluu yhteen paaston ja almujen, lähimmäisen auttamisen kanssa. Se muodostaa ihmisen sisäisen hengellisen elämän kokonaisuuden, joka avaa suhteen Jumalaan ja omaan itseen.



Jeesus varoittaa ankarasti asettamasta tätä hengellisyyttä näytteille. (Ks. esim. Mt.6:1-18). Apostoli Paavali opettaa rukoilemaan lakkaamatta, kiittämään joka tilassa. (1.Tess. 5:16-24). Kristityt ovat tältä pohjalta etsineet rukouksen elämäntapaa. Idän kirkon piirissä puhutaan lak-kaamattomasta sydämen rukouksesta ja hiljaisuuden etsimisestä. Siihen liittyy keskittyminen yksinkertaiseen rukouslauseeseen, useimmiten ns. Jeesuksen rukoukseen ”Herra Jeesus Kristus, Jumalan Poika, armahda minua syntistä!”, mutta myös Jumalan muistaminen kaikissa ihmisten välisissä suhteissa ja käytännön työssä. Tämä on Jumala-suhteen etsimistä, lähimmäis-suhteen etsimistä ja samalla oman itsen etsimistä, Jumalan antaman sovituksen ja armon voimistamana. Kirkkoisä Johannes Krysostomos kirjoitti 300-luvulla: Löydä ovi omaan sisimpääsi, ja tulet huomaamaan, että se on myös taivasten valtakunnan portti.

Rukoilijoina emme koskaan ole valmiita. Monien kirkkoisien mukaan hengellinen tie ei koskaan pääty: voimme aina päästä lähemmäs Jumalaa, koska olemuksessaan Hän on ääretön ja tuntematon. Tätä merkitsee katumus, mielenmuutos. Se on kääntymistä pois tämän maailman toimintatavoista ja uskomuksista Herran ristin ja ylösnousemuksen tielle. Meidän on joka päivä uudistettava suhteemme Jumalaan elävän rukouksen kautta ja lähimmäisiin sanojemme ja tekojemme kautta, otettava ristimme ja kiellettävä itsemme. Hengellinen elämä edellyttää realismia, itseemme menemistä ja johtopäätösten tekemistä askeesin tie, mutta sillä tiellä elämän todellinen merkitys ja Luojan läsnäolo luoduissaan myös näyttäytyy kilvoittelijalle.omasta tilastamme (Lk. 15:17), raittiutta ja valveillaoloa (Mt.26:41). Se on itsekieltäymyksen ja (Lk. 9:23, 2. Kor. 6:9, 10)

Ääni huutaa ihmiselle hänen viimeiseen hengähdykseensä saakka: Tee kääntymys tänään. Apofthegmata patron

Ortodoksisessa ajattelussa hengelliseen tiehen kuuluu kolme perusasiaa: Ensimmäinen on kirkon, Kristuksen ruumiin jäsenyys. Matkalle lähdetään yhdessä, ei kukin itsekseen. Kenties tämä onkin kristityn hengellisen tien konkreettisin ja aidoin ero muihin rukouksen ja mietiskelyn perinteisiin verrattuna: Jumal-yhteys on myös kutsu rakkauteen, yhteyteen ja veljeyteen opetuslasten joukossa ja koko ihmiskuntaa kohtaan.

Kristinuskossa ei ole hengellistä eliittiä, jolla olisi erivapaus kirkon jäsenyyden normaaleista velvoitteista. Erämaan yksinäinen kilvoittelija on kirkon jäsen samalla tavoin kuin kaupungissa asuva ammatinharjoittaja. Kristityllä on aina veljiä ja sisaria; kirkko on perhe. Kallistos Ware

Toinen hengellisen elämän lähtökohta on sakramentti, jolla tarkoitetaan uskon mysteeriä. Se on Jumalan läsnäoloa ihmisten luona ja tulee ilmi kirkon elämässä. Kristillinen mystiikka on elämää tässä uskon ja Jumalan läsnäolon mysteerissä. Se on mysteeri ja salaisuus siinä mielessä, että Jumalan läsnäolo on ihmisen mielelle selittämätön ja tyhjentymätön uskon asia. Toisaalta tämä mysteeri on tarkoitettu jaettavaksi, ei kätkettäväksi. Tämä on kirkon, Kristuksen ruumiin olemus ja tehtävä, ja olennaisimmillaan se on pyhissä mysteereissä eli sakramenteissa. Idän kirkossa ei varsinaisesti määritellä sakramenttien lukumäärää: yhtäältä niitä on yksi, Jumalan läsnäolon salaisuus, toisaalta sillä on useita ilmenemismuotoja, esimerkiksi raamatullinen täydellisyyden luku seitsemän.

Kukaan ei voi olla todellinen kristitty osallistumatta sakramentteihin samoin kuin ei kukaan voi olla todellinen kristitty silloinkaan, jos hän pitää sakramentteja pelkkinä mekaanisina rituaaleina. Kallistos Ware

Kristityn elämä on kasteen armon jatkuvaa vastaanottamista ja siinä kasvamista, kasteesta alkaneen tien kulkemista. Samaa voidaan sanoa pyhästä ehtoollisesta, jossa kirkko olennaisimmin toteuttaa itseään. Siinä kristitty ottaa vastaan Kristuksen ruumiin ja veren, yhdistyy Herraansa.(Jh.6:27-35)

Kaikki ihmisen ponnistelu johtaa lopulliseen päämääränsä tässä, sillä tässä sakramentissa me saavutamme Jumalan itsensä, ja Jumala itse tulee yhdeksi meidän kanssamme täydellisimmässä kaikista mahdollisista yhteyden muodoista. Pyhä Nikolaos Kabasilas

Siunattu on se, joka on syönyt rakkauden leipää, mikä on Jeesus. Ollessaan vielä maailmassa hän hengittää ylösnousemuksen ilmaa, josta vanhurskaat saavat nauttia noustuaan kuolleista. Pyhä Iisak Syyrialainen

Kolmas hengellisen elämän peruspilari on evankeliumi. Kristillinen mystiikka on Sanan kuulemista ja vastaanottamista – ihmisen tietoisuus on hereillä ja aktiivinen. Raamatun ja nimenomaan evankeliumin lukeminen on kuitenkin enemmän kuin tiedon hankkimista. Sen tulee ravita rakkauttamme Kristukseen, sytyttää sydämemme rukoukseen ja ohjata elämämme valintoja. Siitä tulee vuoropuhelu, suhde elävän Sanan kanssa. Tässä mielessä Sana on sakramentti, Jumalan läsnäolon olennainen ilmaus ja tie Hänen tuntemiseensa.(Jh. 1: 1-18)

Kun luet evankeliumia, Kristus itse puhuu sinulle. Ja lukiessasi sinä rukoilet ja keskustelet Hänen kanssaan. Pyhä Tiihon Zadonskilainen

Kirkon yhteinen rukous on esirukousta. Ortodoksisen kirkkokäsityksen mukaan Kristuksen ruumis tulee todeksi kokonaisuudessaan, maailmanlaajuiseksi kirkoksi, joka kerta, kun paikallinen seurakunta kokoontuu. Sen tehtävä on rukouksessa muistaa kaikkia veljiä ja sisaria Kristuksessa ja heidän ilojaan ja surujaan, ja samoin myös kantaa rukouksessa Jumalan eteen se kaupunki, maa ja koko maailma, johon kirkko on lähetetty. Tämä toteutuu erityisesti pyhässä ehtoollisessa, johon liittyy muistelu- ja esirukouksia seurakuntalaisten tuomien esirukouspyyntöjen, koko kirkon ja ihmiskunnan puolesta. Ajatellaan, että ehtoollisen leivässä ja viinissä on läsnä koko luomakunta, esirukouksen kautta koko ihmiskunta, ja uskon salaisuudessa Herra, joka on antanut itsensä ”kaiken tähden ja kaiken edestä”. Usein pidetään myös erityisiä rukoushetkiä jonkin erityisen asian, hädän tai kiitoksen aiheen vuoksi.