MESK URBAANI UNELMA

Näkökulma koulutyöhön ja uuteen uskonnonvapauslakiin (§13)

Jouko Jääskeläinen, kansanedustaja v. 1991–2003, perustuslakivaliokunnan jäsen v. 1999–2003

Uskonnonopetus on osa suomalaista koulua eikä sen tarvitse olla vain ahdas tietopaketti. Peruslähtökohta laissa on, että kullekin annetaan hänen oman uskontokuntansa mukaista uskonnonopetusta tai oppilas osallistuu elämänkatsomustiedon opetukseen.


 

Uskonnonopetuksen järjestäminen

Suomalaisessa koululaitoksessa on tilaa — vaikkakin tuntien ja muiden resurssien puitteissa valitettavan vähän — omalle uskonnolle ja sen opettamiselle. Uskonnonopetus on osa suomalaista koulua eikä sen tarvitse olla vain ahdas tietopaketti.

Peruslähtökohta laissa on, että kullekin annetaan hänen oman uskontokuntansa mukaista uskonnonopetusta tai oppilas osallistuu elämänkatsomustiedon opetukseen. Perusratkaisu on, että opetetaan oppilaiden enemmistön uskontoa. Perusperiaate on siis, että kukaan ei joudu vastoin tahtoaan osallistumaan hänelle vieraan uskonnon opetukseen tai siihen liittyviin tilanteisiin.

Uskonnonopetuksen sisältö

Uskonnonvapauslaki lähtee positiivisesta oikeudesta saada uskonnonopetusta. Perusasia on, että uskonnonopetus kuuluu kouluun, se on opetusta eikä uskonnonharjoitusta. Samalla se on perusmääritteensä mukaan oman uskonnon opetusta.

Paljon keskustelua herättäneeseen näkökohtaan tiedon ja elämyksellisyyden välisestä suhteesta perustuslakivaliokunta otti kantaa todeten, että ”tiedollisen aineksen ohella oman uskonnon opetusta ovat esimerkiksi rukous, virsi ja tutustuminen uskonnollisiin toimituksiin”.

Koulun päivänavaukset ja muut uskonnolliset tilaisuudet

Koulun yhteiset tilaisuudet kuuluvat kaikille. Esimerkiksi yksittäinen virsi ei tee koulun juhlasta uskonnollista tilaisuutta. Tätä suomalaiseen kulttuuriperintöön kuuluvaa ainesta saa siis olla kaikille oppilaille tarkoitetussa ohjelmassa.

Kun koulu järjestää osallistumisen jumalanpalveluksiin tai koulussa pidetään vaikkapa selvästi uskonnollinen päivänavaus — mikä edelleenkin on normaali osa koulun toimintaa — nämä on luonnollisesti tarkoitettu niille oppilaille, jotka kuuluvat vastaavan uskonnonopetuksen piiriin. Muille järjestetään siksi aikaa muuta ohjelmaa, elleivät he sitten vanhempien suostumuksesta halua osallistua mainittuun ohjelmaan. Kouluihin ei siis ole luotu omantunnon syillä tai muillakaan syillä perusteltua omaharkintaista osallistumista erilaisiin tilanteisiin, vaan osallistuminen määräytyy oman uskontokunnan mukaan.

Kouluvierailut ja rukouspiirit kouluissa

Oppilaat voivat vapaa-aikana järjestää kristillistä toimintaa (vaikkapa raamattu- ja rukouspiirejä välitunneilla) harrastetoimintaa koskevien yleisten periaatteiden mukaan.

Kaikkiin yksityiskohtiin lainsäätäjä ei puutu, vaan niissä käytetään tervettä harkintaa. Esim. seurakuntien ja järjestöjen toteuttamat kouluvierailut ovat edelleen mahdollisia koulun eli rehtorin ja asianomaisen opettajan säätelemissä puitteissa.

Perusteellinen selvitys laista löytyy emeritusprofessori Juha Sepon kirjasta Uskonnonvapaus 2000-luvun Suomessa. (Edita 2003, lain käsittely, s. 106–154, sekä sen sisältö, s. 176–189). Kirjan liitteenä ovat myös lakitekstit.



Uskonnonvapauslaki

Markku Holma, koulutusasian sihteeri

Markku Holman alustuksen pojana on Opetushallituksen muistio Perusopetuslain muutoksen vaikutukset uskonnon ja elämänkatsomustiedon opetukseen sekä koulun toimintaan. Lisää vielä osoitteesta

Lue lisää