Diakonia & Syrjäytyneet
Tiimin vetäjä:
Miikka Lehto
pllnnd$grpqln.qhw
Tähtäämme ihmisen kokonaisvaltaiseen huomioimiseen, mutta korostamme, että ensisijaisesti tavoitteena on Jumalan Sanan levittäminen - toissijaista on soppa ja kahvi.
Palavereihin kokoonnumme pääsääntöisesti kerran kuukaudessa, ensin kuitenkin kahden viikon välein, kunnes saadaan työmuodot toteutumaan ajatuksesta toiminnaksi.
Tähän mennessä tapahtunut:
Tammikuisessa tiimin kokoontumisessa mietittiin ryhmän tulevaisuutta, näkyä ja tulevia koitoksia.
Näyttää siltä, että suurin tarve evankelioinnille on lähiöiden syrjäytyneiden ja syrjäytymisvaarassa olevien keskuudessa. Keskustassa on jo valmiiksi paljon toimintamuotoja. Valitsimme alustavasti toiminta-alueiksi Varissuo-Lausteen, Runosmäen, Pansion ja Jyrkkälä-Härkämäen.
Tavoitteena on pitää yksi tilaisuus kuukaudessa, ensimmäinen toukokuun aikana Varissuolla. Tilaisuuksissa on kahvi-/ruokatarjoilu (Pelastusarmeija avustaa), puhe, sekä sielunhoidosta ja ihmisten kohtaamisesta vastaava ryhmä.
Suunnitteilla on lisäksi kaksi rukouspiiriä, toinen Halisissa ja toinen Rakuunatien ympäristössä.
Ajankohtaista:
Seuraava palaveri pe 11.02. klo 18.30. Pelastusarmeijan tiloissa, Rakuunatie 56