MESK URBAANI UNELMA

Pekka Simojoki sai Vuoden evankelioimisteko -tunnustuksen

EtCetera on yksi Simojoen projekteista.

Vuoden evankelioimisteko -palkinto 2008 on myönnetty gospelmuusikko ja lauluntekijä Pekka Simojoelle. Palkinto annettiin tunnustuksena Simojoen laajasta elämäntyöstä ja merkityksestä kristittynä vaikuttajana.

– Viidenkymmenen vuoden päästä monet nykyiset kristityt johtohahmot ovat unohtuneet, mutta Pekka Simojoen lauluja lauletaan Kristuksen paluuseen saakka, evankelista Kalevi Lehtinen perusteli tunnustuksen julkaisutilaisuudessa, kristittyjen yhteisessä Urbaani unelma -valmennustapahtumassa Helsingin vapaaseurakunnassa 14. maaliskuuta. Lehtinen julkaisi palkinnon yhdessä E4-tiimivetäjän, OPKO:n pääsihteerin Jussi Miettisen kanssa.

– Ennen kaikkea Pekan positiivisen vaikutuksen salaisuus on Kristus-keskeisyys. ”Ristin muotoinen puu” – yksi Pekan toistuvista ilmaisuista – ei loista vain hänen lauluistaan, puheistaan tai työstään, vaan myös hänestä itsestään, hänen koko elämästään, Lehtinen iloitsi juhlapuheessaan.

Pekka Simojoki antoi kiitoksen Jumalalle ja korosti, että tänä päivänä tarvitaan erityisesti rohkeutta.

– On aina riski uskaltaa, mutta suurin riski on, että ei uskalla.

Simojoen mielestä kristittyjen pitää opetella puhumaan samaa kieltä muiden ihmisten kanssa, ja tärkeä osa sitä kieltä on musiikki.

– Jos usko on meissä lihaa ja verta, meidän ei tarvitse yrittää evankelioida, vaan evankeliumi näkyy yrittämättä, Simojoki kertoi evankelioinnin luonnollisuudesta ja antoi lopuksi englanninkielisen ohjeen:

– You just do your best and God will do the rest.

 

Rohkaisu ruohonjuuritason evankelioimistyölle

Kolmatta kertaa jaetun Vuoden evankelioimisteko -tunnustuksen tavoitteena on rohkaista kristittyjen yhteistä ruohonjuuritason evankelioimistyötä, joka ilmentää luovuutta, innovatiivisuutta ja jatkuvuutta. Palkinto muistuttaa kristittyjä Jeesuksen antaman lähetyskäskyn velvoittavuudesta.

Tunnustuksen myöntää vuosittain Maailmanevankelioimisen Suomen keskuksen (MESK) yhteydessä toimiva E4-tiimi. Tiimi syntyi vuoden 2004 Suomen Evankelioimiskongressin jälkeen rohkaisemaan kristittyjen yhteistä evankelioimistyötä.

Aiemmat Vuoden evankelioimisteko -tunnustukset ovat saaneet Turun Urbaani unelma ja Jippii-työ.

 

Yhteydenrakentaja ja luova opetuslapseuttaja

Kalevi Lehtinen muistutti palkinnon julkaisutilaisuudessa, että useille eri kielille levytetyt Pekka Simojoen laulut ovat vain osa hänen vaikutustaan.

– Hänen johtamansa bändit ja mentoroimansa muusikot kertovat vahvasta opetuslapseustyöstä, joka moninkertaistaa hänen vaikutuksensa. Hänen uskollinen evankelioimistyönsä kouluissa, konserteissa, leireillä ja muualla nuorten parissa kantaa runsasta hedelmää.

– Simojoen ideoimat ihmisystävälliset Big Light-, Little Light- ja Majataloillat ovat luoneet uusia evankelioimiskokousmalleja, joita seurataan ja sovelletaan eri piireissä.

Lehtinen mainitsi myös Simojoen musikaalit sekä uskollisen ja rakentavan osallistumisen paikallisen seurakunnan elämään.

– Hänen ennakkoluulottomuutensa seurakuntien ja muiden yhteisöjen välisten rajojen ylittämisessä haastaa kaikkia kristittyjä rakentamaan yhteyttä, Lehtinen sanoi ja viittasi myös Simojoen viimeaikaiseen panokseen kirkolliskokouksen jäsenenä.