Muutoksia E4-tiimissä![]() Jussi Miettinen lähettää E4-tiimipalaverissa Maarit Erosen opiskelemaan siunausten kera. E4-tiimijohtaja Jussi Miettinen aloitti työn Evankelisluterilaisen Opiskelija- ja koululaislähetyksen pääsihteerinä, mutta jatkaa myös E4-tiimin johdossa. E4-kongressin järjestelyistä asti työssä mukana olleet E4-koordinaattori Maarit Eronen lähtee vuoden opintovapaalle ja Arto Valkeapää siirtyy Oronmyllyn toimintakeskuksen toiminnanjohtajaksi. E4-tiimin uusi sihteeri Brita Halla-aho aloitti työt syyskuun alussa.
Maarit Eronen toteuttaa vanhan haaveensa ja lähtee syyskuun lopussa Englantiin opiskelemaan Raamattua. - Tuntuu hyvältä saada hengähdystauko viiden intensiivisen E4-vuoden jälkeen. Toivon palaavani ensi vuonna töihin uudistuneen innon ja näyn kanssa. E4-tiimin työ painottuu tulevana vuonna Urbaanin unelman edistämiseen Suomessa. Jussi Miettinen on mm. pääkaupunkiseudun Urbaanin unelman päätoimikunnan puheenjohtaja.
Tiimissä eri tavoin ovat mukana edelleen Jussi Miettinen, Brita Halla-aho, Kalevi ja Leena Lehtinen, Antero Laukkanen, Arto Valkeapää, Juha Parkkinen, Topi Knihtilä ja Outi Rossi.
|
